|
Operatiivinen koulutus
|
|
Operatiivisen henkilökunnan koulutus noudattaa valtakunnalista, sisäsiainministeriön
laatimaa kaavaa. Koulutuksen tarkoitus on antaa hälytystoimintaan osallistuville
vaihtelevien hälytystehtävien hallitsemiseksi vaadittava peruskoulutus.
Koulutus jakautuu miehistön ja päällystön koulutukseen, sekä täydennyskoulutukseen.
Muodollisen koulutuksen lisäksi palokunta järjestää kerran viikossa miehistölleen
viikkoharjoituksia, joiden avulla ylläpidetään kursseissa ja kokemuksen avulla
saatuja palomihen taitoja.
Koulutus on palokunnan jäsenistölle ilmainen.
|
| |
|
|
Miehistön koulutus
|
|
| Perehdyttämisjakso |
Perehdyttämisjakso, kestoltaan noin 6-12 kuukautta, on epämuodollista, normaalien
viikkoharjouitusten lomassa annettavaa alkeiskoulutusta. Jakson aikana opetetaan
palokaluston käyttöä, onnettomuustilanteiden aikaisia toimintatapoja, ensiapua,
ja perustavaa laatua olevaa sammutus- ja pelastustoimintaa.
Perehdyttämiskoulutuksesta huolehtivat palokunnan omat kouluttajat.
Perehdyttämisjakso päättyy soveltuvuustestiin, jonka avulla selvitetään uuden
kokelaan soveltuvuus palokuntatyöhön. Testi on epämuodollinen, ja se koostuu
sekä tieto- että taito-osasta. Kun testi on läpäisty hyväksytysti, on kokelaan
mahdollista osallistua allaoleviin Helsingin Pelastusliiton järjestämiin
peruskursseihin.
|
|
| Sammutustyön kurssi (47t) |
Sammutustyön kurssi antaa sammutusmiehelle tarvittava perusosaaminen kaikillaa
palokuntatyössä tarvittavilla osa-alueilla, savusukellusta lukuun ottamatta. Vain
kurssin läpäissyt henkilö voi osallistua palokunnan hälytystehtävien suorittamiseen.
Kurssin hyväksytysti läpäissyt kokelas nimitetään Marjaniemen VPK:n hälytysosaston
täysimittaiseksi jäseneksi nuoremman sammutusmiehen ominaisuudessa.
|
|
| Savusukelluskurssi (30t) |
Jotta sammutusmies voidaan kelpuuttaa osallistumaan savusukellustehtäviin, on hänen
käytävä savusukelluskurssi. Kurssiin osallistuminen edellyttää paitsi ainakin 12 kk:n ajalta
osallistuminen hälytystehtäviin, myös hyvää fyysistä ja henkistä kuntoa. Kunto testataan
erillisellä kuntotestillä, ja fyysinen soveltuvuus savusukellustyöhön varmistetaan
lääkärintarkastuksella.
Savusukelluskurssin läpäissyt sammutusmies voi osallistua savusukeltamista vaativiin
hälytystehtäviin. Kelpoisuuden ylläpitämiseksi hänen on osallistuttava sisäsiainministeriön
savusukellusohjeiden mukaisesti vähintään kahteen kylmään, sekä kahteen lämpimään
savusukellusharjoitukseen kalenterivuotta kohden.
Lisäksi kaikkien Helsingin sopimuspalokuntien
savusukeltajien tulee vuosittain läpäistä Helsingin Pelastuslaitoksen järjestämän
kuntotestin, joka suoritetaan ns. Oulun mallin mukaisella testiradalla, sekä VPK:n
järjestämän lihaskuntotestin.
|
|
| Palokuntien ensiapukurssi (30t) |
Palokuntien ensiapukurssi on yhdistelmä Suomen Punaisen Ristin
EA I - ja EA II -kursseista. Kurssiyhdistelmä on muokattu paremmin vastaamaan
palokuntien ensiaputarpeita. Kurssin hyväksytysti läpikäynyt henkilö omaa
SPR:N EA II-tason ensiapupätevyyden.
|
|
| Pelastustyön kurssi (20t) |
Pelastustyön kurssi syventää sammutusmiehen osaamista erityisesti
pelastustehtävien vaativien taitojen kohdalla. Kursin aikana opetetaan
mm. köysitekniikkaa, laskeutumista paloköyden avulla, sekä moninaisen
pelastuskaluston käyttöä.
|
|
Sammutustyön kurssin, savusukelluskurssin, palokuntien ensiapukurssin
lisäksi vaihtoehtoisesti öljyntorjontakurssin, vaarallisten aineiden kurssin,
pintapelastuskurssin tai palokuntien ensivastekurssin
läpikäynyt henkilö saavuttaa vanhemman sammutusmiehen kelpoisuuden.
|
| Vaarallisten aineiden kurssi (20t)
| Vaarallisten aineiden kurssi tähtää perusosaamien kartuttamiseen vaarallisten
aineiden (mm. kemikaalit ja erinäiset biologiset vaara-aineet) käsittelyssä.
|
|
| Öljyntorjuntakurssi (17t)
| Öljyntorjuntakurssi antaa palokuntalaiselle perusosaaminen öljyvahinkojen
torjumisessa. Kurssi kattaa mm. öljyntorjunnassa käytettävän, monimuotoisen
kaluston käsittelyä.
|
|
| |
|
|
Päällystön koulutus
|
|
| Yksikönjohtajakurssi |
Yksikönjohtajan kurssin hyväksytysti
läpikäynyt henkilö toimii Marjaniemen VPK:ssä yksikönjohtajan kelpoisuudella, jolloin
hänellä on mahdollisuus ja velvollisuus johtaa palokunnan yksiköitä hälytystilanteissa.
Yksikönjohtajakurssin voivat toivat suorittaa kaikki
vanhemmat sammutusmiehet. Se keskittyy
sekä kouluttamiseen - VPK:n yksikönjohtajat toimivat kaikki palokunnan kouluttajina,
joiden vastuulla on sekä uusien sammutusmieskokelaiden perehdyttäminen, että miehistön
jatkuvan taitojen säilyminen.
|
| Sopimuspalokuntien päällystökurssi (70t) |
Sopimuspalokuntien päällystökurssi antaa päällystöviranhaltijalle tarpeellisen
syvennetyn koulutuksen.
|
|